Uutta nähtävää Pimiössä: Lacerate (2020) on kuin eloon herännyt, ylellisen talon rappeutuviin huoneisiin lavastettu vanitas-maalaus, joka kuvaa dramaattisten tapahtumien jälkeistä odottavaa hetkeä. Kamera vaeltaa verkkaisesti talossa seuranaan lauma levottomasti käyttäytyviä metsästyskoiria. Jotain irrationaalista, animalistista ja tiedostamatonta on päästetty valloilleen. Teoksen tärkeimpänä innoittajana on italialaisen barokkimaalari Artemisia Gentileschin kuuluisa teos Judith surmaa Holoferneen (n. 1620). Tätä esifeministiseksi kostotarinaksi tulkittua maalausta on luettu usein allegoriana sukupuolittunutta väkivaltaa vastaan tehdylle itsepuolustukselle. Janis Rafa peilaa teoksessaan väkivallan käsitettä länsimaisen taidehistorian rinnalla patriarkaaliseen ja ihmiskeskeiseen historiaamme. Janis Rafa (s. 1984 Ateena) työskentelee ensisijaisesti liikkuvan kuvan parissa elokuvan kieltä hyödyntäen. Hänen realismia ja fiktion elementtejä yhdistävät teoksensa tutkivat ihmisen ja muiden lajien välisiä suhteita sekä käsittelevät yleismaailmallisia teemoja, kuten kuolevaisuutta, rinnakkaiseloa ja ympäristötietoisuutta. janisrafa Pimiössä 12.11. asti. #turuntaidemuseo #åbokonstmuseum #turkuartmuseum #pimiö #darkroom #janisrafa #lacerate #videoart #museo #museot #visitturku

Lars Göran Johnssonin laajaa kokoelmaa esittelevä Onnekkaita sattumia on nyt avattu! Näyttelyn teosvalinnat ja teemat ovat muotoutuneet tarkasti keräilijää kuunnellen. Kokonaisuus esittelee pääasiassa kotimaista nykytaidetta mutta myös muutamia Johnssonin suosikkeja modernistien joukosta. Valinnat noudattavat Johnssonin mainitsemaa keräämisen kolmea prinsiippiä: estetiikkaa, estetiikkaa ja estetiikkaa. Näyttely on esillä 7.1.2024 asti. Tervetuloa tutustumaan! Kuvissa tunnelmia eiliseltä lehdistökierrokselta ja illan avajaisista. Kiitos kaikille vieraillemme iloisesta illasta! #turuntaidemuseo #åbokonstmuseum #turkuartmuseum #larsgöranjohnsson #onnekkaitasattumia #avajaiset #museo #museot #visitturku
Turku Art Museum
Turku Art Museum's diverse and high-quality exhibitions introduce the fascinating world of art, from classical works to the latest in contemporary art. In addition to the varied exhibition programme the museum offers many other activities as well as the beautiful museum atmosphere. In cosy Café Victor you can grab a coffee, and in the summertime enjoy one of the most fantastic views over the city from the terrace.
turuntaidemuseo.fi